lauantai 31. joulukuuta 2011

Vuoden 2011 viimeiset

Tämä ensin esiteltävä työ ei ole minun kokonaan. Vain pieneltä osin olin siinä mukana. Se on äitini taidonnäyte ja meni lahjaksi äitini siskolle, tädilleni. Haluan sen kuitenkin esitellä täällä blogissani, sillä olen iloinen siitä, että olen saanut tartutettua myös äitiini käsityöharrastuksen ihanuutta.


Kyseessä on siis ristipistotyö lauluun Twelve Days of Christmas. Mallien suunnittelija on Margaret Sherry ja mallit on julkaistu CrossStitcher -lehdissä jokunen vuosi sitten. Mallikuvien vaativuus ja koko työn koko ei oikein käy tuosta kuvasta selville, mutta ostin siihen 50x60cm kehykset, jotka olivat aivan passelit. Työ on upea. Tahtoisin meillekin tuollaisen seinälle, mutta voi mennä hetki ennen kuin äiti haluaa samanlaista tehdä uudelleen. Uusi työ äidillä on kyllä jo meneillään - minulta aikoinaan keskeneräiseksi jäänyt - kun itse olen joutunut ristipistoista luopumaan neulomisen ja ompelemisen tullessa tilalle.

Kaikki lähti liikkeelle ihan hieman vajaa vuosi sitten tyhjästä kankaasta, johon ompelimme äidin kanssa ruudut kuvien kohdistuksen helpottamiseksi.


 *******************************************

Viimeiseksi omiksi ompelutöikseni jäivät tältä vuodelta parit perushousut lapsille, jotka inspiroiduin ompelemaan uuden ompelupöytäni kunniaksi. Tässä vain lituskakuva, mutta hyvin istuvat päälle. Tosin pojan housujen vyötärön kuminauhaa joudun hieman vielä kiristämään, kun tuppaavat tippumaan jalasta vähän väliä.


Velourhousut
Kaava: Ottobre 1/2009 (Saimi-housut)
Koko: 122cm pinkit pitkillä resoreilla ja leveys 128cm, pituus 134-140cm suorilla lahkeilla
Kangas: molemmat omista varastoista, ehkä Eurokankaasta
Resori: Eurokankaasta

*******************************************

OIKEIN HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2012!! 
Olkoon se inspiroiva ja onnellinen.

1 kommentti:

Niinu kirjoitti...

Wau mikä taideteos! Uskon ja tiedänkin mikä työ tuossa on ollut, aikamoinen saavutus!
Itselläni ovat nuo samat kuviot leimattuina, mutta jo niiden kaikkien värittäminen on tuntunut urakalta...siis värittäminen tusseilla?!