lauantai 5. tammikuuta 2013

Kirjoneulelapaset

Kirjoneule on minulle melko vierasta. Olen tehnyt sitä vain muutaman kerran elämäni aikana. Siitä huolimatta - tai ehkä juuri siksi mielessä on pyörinyt ajatus kokeilla kirjoneuletta johonkin pieneen työhön. Omat, vanhat lapaseni, jotka tätini miehen äiti on minulle neulonut jo yli 15 vuotta sitten toimivat tähän projektiin innoittajana ja niin syntyi muutamassa päivässä tyttärelle kissalapaset, joissa lisänä myös innoittajinsa innoittamina nimi, jotteivat katoa heti koulussa.


Kouluun lähdössä uusilla lapasilla.

Lapasten esikuva/innoittaja.
Lapaset:
Malli: oma (silmukoita varressa 60, resorineule 1o(kiertäen)1n), kirjoneule vakoiltu omista vanhoista lapasistanija siirretty näin ollen eteenpäin seuraavalle sukupolvelle
Koko: lapselle
Lanka: omista varastoista varmaankin Nallea
Puikot: 2,5 mm
Lopputulos on ihan jees. Olisi ehkä takkiin käynyt paremmin niin, että värit olisivat olleet toisinpäin. Vähän pitää kyllä vielä harjoitella tuota kirjoneuleen tasaisuutta. Onneksi kastelu ja pieni pingotus tekevät ihmeitä. Tuo tyttären päässä oleva pipo on neulottu jo aiemmin, mutta on säilynyt suosikkina jo toista vuotta.

Ei kommentteja: