keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Jotakin valmista

Oikein kiukutti koko joulukuu, kun meni uusiksi käsitöiden osalta. Olkapää ja käsi sekä yläselkä ovat edelleen kipeitä, mutta kiitos taitavalle hierojalleni, oireet ovat helpottaneet huimasti. Tenniskyynärpää osoittautuikin hauislihaksen jänteeksi, joka oli lipsahtanut pois kolosestaan. Ei ihme, että oli kipeä.

No, jotakin oli kuitenkin pakko viimeistellä joulukuussa, joten tässä niistä kuvatuksia.

Tyttärelle syntyi bambuinen mekko, jonka purin ainakin kerran yläosastaan, kun en ollut tyytyväinen. Väri on tyttären itsensä valitsema ja se on hänen mielestään syreeni. :-)










Bambumekko
Malli: Lähes oma, vain aloitussilmukkamääriä vilkuiltu eri malleista. Palmikkokuvio sama kuin tässä pipossa (Iinun ohje). Innoittajana toimi eräs H&M:n neulemekko, johon en enää löytänyt kuvaa heidän nettisivuiltaan.
Koko: n. 122cm
Lanka: Blend Bamboo (Titityystä), kulutus n. 5-6 kerää
Puikot: 3 ja 3,5 mm pyöröt ja sukkikset
Muuta: Neulottu täysin yhtenä kappaleena, alhaalta ylöspäin.
 
******************************************
Joululahjaksi en ennakkosuunnitelmista huolimatta pystynyt paljonkaan tekemään käsin mitään, mutta pojan opelle ehti valmistua huovutetut lapaset. Poika itse ompeli hänelle "pipityynyn", jossa on sisällä lähinnä kauraa. Tämän voi sitten iskeä pakastimeen ja otta käyttöön, kun jokin paikka kipuilee. Samanlaiset tyynyt syntyivät myös lasten kummeille. Molemmat lapset ompelivat ihan itse kaikki sivusaumat ompelukoneellani. Hyvin onnistui ja olivat myös innoissaan. En vain ole aikaisemmin tajunnut, että hekin voisivat haluta käyttää ompelukonettani. ;-)

Huovutetut lapaset:
Malli: oma
Koko: naiselle
Lanka: SandnesGarn Tove yksinkertaisena, menekki vajaa kerä
Puikot: 3,5 mm
Muuta: huovutus 40 asteessa pesukoneessa ja ihan pieni muotoilu, lanka on ihanteellinen huovutukseen

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

wow, tuo mekko on mahtavaa, kyllä sä jaksat :-)) t; Jana

Erja kirjoitti...

Niin kaunis mekko ja ihanan värinen!