sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Neulottua ja ommeltua lapsille

Kumma, miten ne housunlahkeet ja hihat tuppaavat kutistumaan lasten vaatekaapissa. Alle puolessa vuodessa hihat ja lahkeet ovat jääneet lyhyiksi, vaikka olevinaan niihin aina lisään pituutta yli tarpeen. Höh.

Poika toivoi samanlaista bambupaitaa kuin turkoosikin oli, mutta toisissa väreissä, jotka olivat punainen ja toinen punainen. Olisin tehnyt mustavalkoisen ohuilla raidoilla, mutta tämä meni nyt sitten sen ajatuksen edelle, kun käytiin yhdessä valitsemassa langat. Olen iloinen, ettei poika ajattele, että punainen on tyttöjen väri, vaan se on säilynyt lempivärinä jo tosi kauan. Onhan tämä vähän jouluinen, mutta päällensä pisti tänäänkin. Ylimmässä kuvassa toinen punainen näyttää liian oranssilta. On kyllä luonnonvalossa enemmän punaisempi. Tästä paidasta puuttuu vielä se Handmade-lappunen. Jos nyt jaksaisi vielä sen siihen ommella.




Bambupuuvillaneulepaita
Malli: Suuri Käsityölehti 10/2010 (hieman muokattu versio)
Koko: 140cm
Lanka: Blend Bamboo ja Catania (Titityystä), kulutus n. 6,5 kerää
Puikot: 3 ja 3,5 mm pyöröt ja sukkikset
Muuta: Neulottu täysin yhtenä kappaleena, alhaalta ylöspäin.


*******************************************


Kaverina tuon punaraitaisen neulepaidan kanssa on ylipitkät tummanharmaat velourit. Josko nyt lahkeiden pituus riittäisi ainakin ensi syksyyn?



Velourhousut
Kaava: Ottobre 1/2009 (Saimi-housut muokattuina)
Koko: 128cm leveys, pituus n. 140cm kokoisista housuista silmämääräisesti (pitää kyllä vihdoinkin piirtää isompi kaava seuraaviin housuihin)
Kangas ja resori: Saksasta Janan avustuksella viime syksynä

*******************************************
Tytölle piti jo aiemmin ommella tämä pitkään leikattuna ollut tunika, mutta jokin siinä tökki. Ja tökkikin sitten oikein kunnolla loppuun asti. Olisi pitänyt käyttää sekä kauluksessa että hihansuissa joustokuminauhaa tai sitä framilonnauhaa, mutta kun ajattelin, ettei sillä nyt niin ole väliä... No, onhan sillä!!! En sitten kuitenkaan purkanut enää, kun istui päälle ihan ok:sti. Harmittaa vain. Pujotin kyllä pyöreän, kapean kuminauhan tuonne pääntienresorin sisään hätävaraksi, mutta ei sekään ihan pelastanut tilannetta. Värimaailmasta ja kaavasta tykkään, toteutuksesta en. Kaverina kuvissa jo aiemmin esitelleet pitkäresoriset velourhousut.



Dreamland-tunika
Kaava: Ottobre 4/2011, ilman etuhalkiota
Koko: 122cm
KangasSaksasta Janan avustuksella viime syksynä
Resori: omista varastoista
Muuta: Ihan kuin tunika kaipaisi vielä jotakin... Ehkä pinkkiä velourmotiivia? Reunaan helmaan vai keskelle kaula-aukon alapuolelle? Hmm...

2 kommenttia:

Jana kirjoitti...

voi hitsi. sait jo toinen puseron tehty pojalle, hienoa. Kun näin tätä eilen... neuloin ensin vielä pari sukkia valmis ja kaivoin heti oman 3x!!! aloitetun puseron esiin ja nyt teen sen valmis ennen aloitan jotain muuta. nyt on pakko :-)) kohta toinen hiha valmis että saan kaikki osat yhteen..

Henna kirjoitti...

Tsemppiä, Jana! Saat sen varmasti valmiiksi. Tätä puseroa tein kyllä itsekin aika hartaudella ja välillä viskasin nurkkaan. Sain kuitenkin viimeisteltyä ja kyllä sitä on sitten pidettykin. :-)