lauantai 20. marraskuuta 2010

Paksu villatakki tyttöselle toiveiden mukaan

Tytär halusi ehdottomasti paksun villatakin. Punaisen. En ollut vielä ehtinyt postata edes aikaisemmin neulomaani alpakkavillatakkia pipoineen, sillä tämä piti kuulemma saada ensin kuvatuksi neidin mielestä. No, tässä tulee siis jo pitkään neulottuna ollut villatakki, josta puuttuivat napit vielä tähän päivään asti. 

En oikein tiedä pitäisikö tuo pingottaa. Tuo palmikko tietenkin tulisi paremmin silloin esille. Istuu kyllä näin oikein sopivasti, joten saa nähdä jaksanko tehdä pingotusta. En ole nimittäin mikään pingotuksen ystävä, kun ei ole paikkaa missä kunnolla saisi sitä pingotettua.
Hieman väsynyt kuvattava

En tiedä käykö kuvista oikein esille se, että neuletakki on p-i-t-k-ä. Ehkä jopa liian. Halusin kuitenkin takin, joka peittää takapuolen tai ainakin selän hieman paremmin.

Lähikuva napista

Napeiksi ajattelin ensin puisia nappeja, mutta koska tiedän tyttäreni kissainnostuksen, en voinut vastustaa näitä Afrikassa käsintehtyjä, keraamisia kissanappeja.

Ihan tyytyväinen takkiin en ole. Jos tekisin sen nyt uudelleen, muistaisin muutaman asian:
- inhoan hihojen ompelemista paikoilleen!!! tekisin siis raglanhihaisen
- tekisin eri langasta
- tekisin hieman leveämmät (=löysemmät) hihat
- tekisin kauluksenkin hieman toisin

No, toivottavasti pääsee käyttöön. Hammasta purren sen sain valmiiksi, sillä tuon langan kanssa mietin ja mietin. Oli ihan helppoa neuloa, mutta jokin siinä tökki. Purin myös toisen hihan kerran ihan kokonaan, kun ei vain tullut hyvä kerralla (ja purkaminen tuollaista suht löyhäkierteistä lankaa ei enää houkuttele).

Palmikkovillatakki:
Malli: Pitkä palmikkojakku, Kauneimmat käsityöt (5/2010)
Koko: 6v.
Lanka: Novita Tempo (alkuperäinen ohje Sandnes Alfalle)
Puikot: 6 ja 7mm
Napit: Poppelista

2 kommenttia:

Niinu kirjoitti...

Näyttävä takki! Ja taatusti lämmin:)
Menikö paljon lankaa?

Henna kirjoitti...

Kiitos Niinu. Lankaa meni n. 450g tai ehkä hieman vajaa tuo, sillä aloitin sen vajaalla kerällä, joka jäi ylimääräiseksi aiemmin tekemästäni Laura-lettipiposta. :-)

Joku tuossa takissa mättää. Ei varmaan ole yhtään omaa tyyliäni. Lämmittää kyllä kivasta palelevaista tyttöä.