lauantai 18. syyskuuta 2010

Barbapapa tai oikeastaan Barbapinko

Barbapinko
Tyttäreni vaati jo kauan sitten Barbapapa-aiheista paitaa, mutta en saanut jostain syystä aikaiseksi tehdä, kun kaupasta löytyi T-paita samasta aiheesta. Sitten aihe tarkentui ja tyttäreni halusi nimenomaan Barbapinkopaidan pinkille pohjalle. Mitä tekee äiti? Kaivelee kaikki trikootilkut ja kokoaa niistä paidan ja applikoi eteen toiveiden mukaisen hahmon. Mitäpä äiti voisi lapseltaan kieltää, jos siihen liittyy se, että äidin pitää tehdä itse? Toivon, että arvostus itsetehtyjä vaatteita kohtaan säilyisi vielä vanhemmallekin iälle.

Hieman ryppyisesti aseteltu Barbapaita

Paita on tosiaan koottu useasta eri palasta. En kuitenkaan tajunnut ottaa takaa kuvaa, sillä sielläkin on sekä pinkkiä että turkoosia. Malli näyttää tosi leveältä ja lyhyeltä tässä kuvassa, mutta on itse asiassa aika kapoinen ja ihan sopivan pituinenkin.

EDIT:

Tässä kuvat Photoshopilla leikkimisen jälkeen (on muuten ihan mahdotonta saada pörröhiuksisesta lapsesta "taustatonta" kuvaa...). En siis tosiaankaan osaa käyttää vielä Photoshoppia, mutta tämä on hyvää harjoitusta.

Barbapinko päällä edestä


Barbapinko päällä takaa (tässä näkyy tuo ylätakaosa, joka myös on eri palasta kuin alaosa)


Pinkki Barbapinkopaita:
Kaava: Farbenmix Hilde (tilattu Iinusta)
Koko: 110/116cm
Kangas: Nanson jämäpaloja (myös applikointi tuota samaa turkoosia trikoota, valkoinen taisi olla lakanakangasta)
Resori: Myllymuksut

3 kommenttia:

Sani kirjoitti...

Voi, ihana :)
Tääl kans barbababa ollut suunnitelmis, ei ole vain saanut aikaiseksi tehdä...

Henna kirjoitti...

Kiitos, Sani. Tyttö tilasi vielä toisenkin Barbapapapaidan. Tällä kertaa oranssin Barbatipun. Siinä kyllä taitaa olla haastetta, kun helmetkin pitäisi kaulaan saada. Hmm... pitänee tehdä helmet ihan oikeista helmistä. Kestäisivätköhän muovihelmet pesussa?

- Henna -

Anonyymi kirjoitti...

Hieno paita. Suuniteilla 2v tytölle ja jonkunlaista barbapapa kuvaa,,,,,mutta en ole saanut aikaiseksi vielä tehdä :( :)