lauantai 2. lokakuuta 2010

Laura-lettipipo parhaalle ystävälle

Hattunen sovituksessa
Mietimme tyttäreni kanssa lahjaa hänen parhaalle ystävälleen 5-vuotissynttäreitten kunniaksi. Häneltä se idea sitten taisi tullakin, että äiti, neulo sille pipo. No, talvi on tuloillaan, joten ihan puuvillasta en sitten viitsinyt näin syksyllä enää pipoa väsätä. Tähän Laura-lettipipoon olen nyt törmännyt monessa blogissa ja ihastunut siihen ihan täysin. Kokeilin sitä ja - hups, se tulikin valmiiksi tosi nopeasti (no, purin kyllä kaksi kertaa alun, kun en ollut tyytyväinen...). Muutoksia alkuperäiseen ohjeeseen en juurikaan tehnyt. Ainoastaan tupsun lisäsin ja tein i-cord -nauhaa kaulan alle solmimista varten. Kiva ohje, suosittelen kokeilemaan. Oma tytärkin tilasi samanlaisen toppapukuunsa sopivin värein. Olisi kyllä halunnut tämänkin, mutta heltyi parhaan ystävän vuoksi. :-)


Laura-lettipipo hassusti päin eli vasemmalla etupuoli ja oikealla niskaosa
Hatusta tuli juuri sopivan kokoinen 5-vuotiaani päähän (lanka on hivenen paksumpaa kuin alkuperäisessä ohjeessa), mutta kuitenkin niin mukautuva, että mahtuu jopa itselleni. Seuraavaan samanlaiseen lisäisin ehkä hitusen lisää pituutta tuonne niskan puolelle. Mietin pitkään teenkö resorireunuksen, mutta päädyin siihen, sillä olisi ehkä jäänyt lörpöttämään muuten.

Laura-lettipipo:
Malli: Ulla 01/07
Koko: n. 5-vuotiaalle
Lanka: Novita Tempo (1 kerä, josta jäi vain päättelylangat jäljelle tupsun tekemisen jälkeen)
Puikot: 6 mm sukkapuikot
Tupsu: Olen ehkä viimeksi ala-asteella moisen tehnyt. Onnistui ihan hyvin omien pahvikiekkoraakileiden avulla.

Ei kommentteja: