maanantai 4. lokakuuta 2010

Tychus x 2

Tychus nro 1

Edellisen postauksen ruskean Ticket to Heaven -puvun kaveriksi neuloin pipon sovellettuna Tychus -mallista. Olin jo aiemmin tehnyt mustavihreän samanlaisen, mutta se katosi mystisesti, joten siitä ei ole kuvaa. Sen kyllä neuloin kahdesti enkä silti ollut tyytyväinen. Tähän lisäsin reilusti aloitussilmukoita ja tein vain kolme kiilaa, sillä halusin suipomman mallin. Malli oli tosi kiva ja nopea neuloa. Teen varmasti lisääkin erilaisista lankayhdistelmistä. Istuukin pojan päähän mielestäni oikein hyvin suippoineen päivineen. ;-)

Tychus käytössä

Ja haa, tähän ei tullut reikiä, kuten siihen ensimmäiseen mustavihreään kokeiluuni. Tein käännökset kuten sukan tiimalasikantapäässä ja avot! Pitää vielä kokeilla villalangasta, sillä kokeiluni perustuvat vain merseroiduille puuvillalangoille ja villalanka on tunnetusti ehkä hieman helpompaa neuloa.

Mutta sitten toinen Tychus pikkusiskolle ei onnistunutkaan kokonsa puolesta, joten ajattelin, että lahjoitan sen esimerkiksi Myssyprojektiin. Toinenkin pipo on tähän tekeillä, sekin neulottu. Mietin, että onkohan se huono, että sinne tulee paljon neulottuja pipoja???

Liian pieni Tychus (nro 2)
Jälkimmäisen Tychuksen värit eivät oikein toistu ihan oikein ainakaan omalla näytölläni. Ovat siis sellainen lähes kirkkaanpunainen ja beige. Tämä on muuten samanlainen, mutta lanka on eri ja aloituksessa on kaksi silmukkaa vähemmän.

Tychus nro 1:
MalliKnitty (aloitussilmukkamäärä 50)
Koko: n. 7-vuotiaalle (menee isommalle ja pienemmällekin)
Lanka: Drops Muskat (tummanruskea ja oranssi)
Puikot: 3,5 tai 4 mm (en muista, kun en mihinkään kirjannut ylös...)

Tychus nro 2:
MalliKnitty (aloitussilmukkamäärä 48)
Koko: 5-vuotiaalle, suht pienipäiselle hieman pieni, menee varmaan parhaiten 1-3 -vuotiaalle

Lanka: Novita Tennessee
Puikot: 3,5 tai 4 mm (en muista, kun en mihinkään kirjannut ylös...)

Ei kommentteja: